perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kohti Multi-Sporttia ja sen yli

Kiireisiä ovat Lumi Ski Clubin jäsenet olleet reserviin astumisen jälkeen, kun blogin käynnistäminen on ottanut lujemmalle kuin 10 vuotta seisonnassa olleen 80-luvun Opel Corsan käynnistäminen 25 asteen pakkasessa, ilman esilämmitystä...

Kyllä oikein luit, reservissä ollaan! Vaikkakin joku joskus on semmoisen sammakon suustaan päästänyt, ettei vuoden miehet kotiutuisi koskaan. Täällä sitä reservin "auringon" alla kuitenkin ollaan (myös me vuoden miehet) paistateltu nyt kokonaista 29 aamua! 9 -kuukauden miehillä puolestaan reserviaamuja on kertynyt hiukan enemmän niin, että pian syntyy se orava, joka syö sen siemenen, josta kasvaa se puu, josta tehdään se paperi, josta tehdään 9 -kuukauden miesten kertausharjoituskutsu. ;)

Siirtymisriitti intin säännöllisestä päivärytmistä reservin ei-aina-niin-säännölliseen on mennyt osalla hiukan paremmin ja osa taas on päässyt jo hiukan repsahtamaan. Tässäkin asiassa ääripäitä löytyy; osa painaa pitkää päivää aamu viidestä ilta kymmeneen. Osa taas "vetää kammesta ja nauttii kesästä" - tässä tapauksessa; vetää hirsiä ja nauttii kesästä.

Kuitenkaan kukaan ei ole unohtanut sitä tärkeintä, eli reenaamista. Jokainen on pitänyt huolta siitä, että Lumi Ski Clubin taso ei ole päässyt reservissä repsahtamaan. Pitemminkin kehitystä on tapahtunut jokaisen kohdalla! Heti reserviin astumisen jälkeen keskustelu on käynyt kiivaana Whatsapissa LSC:n päätähtäimistä ja leirityksistä. Leiritykset ovat varsinkin näin reservissä hankalia toteuttaa, kun kaikilla ei tunnu löytyvän sitä vapaata viikkoa kalenterista samaan aikaan. Urheiluvalmennustoiminta Niinisalossa on varsinkin näin jälkeenpäin ajatellen osoittautunut kuin lottovoitoksi meidän kohdalla! Niinisalossa oli mahdollisuus joka päivä yhteisreeneihin, mitkä täälä reservissä ei ole jokapäiväistä herkkua. Yhteisreenit kehittävät uskomattomasti. Esimerkiksi yksin 1½h raastolenkillä ehtii miettiä syntyjä syviä, kun taas sama lenkki, mutta isommalla porukalla hurahtaa kuin siivillä!

Hetki aikaa sitten puntaroitiin vaihtoehtoja, mikä kisatapahtuma sopisi parhaiten useamman jäsenen kalenteriin. Sopivaan rakoon mahtui 20.7 järjestettävä Multi-sport Ylistarossa. Lisäksi tähän riitti kiinnostusta niin, että lopputulemana LSC:ltä on ilmoitettu kisaan kaksi joukkuetta! Kilpailu toimii LSC:n ensimmäisenä varsinaisena joukkuekilpailuna, joten viikonloppuna viimeistään nähdään mikä on LSC:n iskukyky maan huippujoukkueita vastaan. Kilpailu koostuu juoksu-, pyöräily-, rullaluistelu-, melonta-, uinti- ja potkulautaosuudesta. Yhteismatka on arvioitu n.100km paikkeille. Kilpailussa on käytössä myös GPS-seuranta, kilpailusivut löytyvät seuraavasta osoitteesta; Multi-sport Ylistarossa


Välineurheilua? Eikä tässä vielä kaikki..


LSC:n joukkueet;
 Lumi Ski Club 1: (hiihtäjät)
- Manu Heinämäki
- Eero Hirvikoski
- Rikhard Mäki-Heikkilä

Lumi Ski Club 2: (suunnistajat)
- Tomi Närvä
- Jussi Uitto
- Marko Viitamäki

LSC kyseli ennakkotunnelmia ennen Multi-Sporttia;
1. Miten muutos intistä reserviin on sujunut?
2. Mikä on tämän hetken kunto?
3. Miksi päätit lähteä Multi-sporttiin?
4. Mikä on vahvuutesi Multi-sportissa?
5. Viime hetken neuvot ja niksit Multi-sporttiin?
Lopuksi vielä pari kiperää kysymystä...
6. Märkä vai kuiva?
7. Talvi vai kesä?
8. Ylä- vai alamäki?
9. Sauna vai ruisleipä?
10. Alla vai päällä?
11. Sana vapaa! 

Rikhard Mäki-Heikkilä, Lumi Ski Club 1
1. Erinomaisesti, seuraava maanantai sujui kivuttomasti reenien merkeissä. Kyllä sitä itsestään heräili vielä melko aikaisin pari viikkoa, mutta nyt rytmit ovat neljässä kuukaudessa tasaantuneet.
2. Isku on erinomainen, hyviä reenejä on tehty koko harjoituskausi ja odotan innolla syksyä ja talvea!
3. Olen ollut kertaalleen (2007), ja kisa oli mainio harjoitus ja varsinkin hyvin erilainen pitempi rutistus.
4. Tasaisuus. Kaikki lajit ovat tuttuja ja rutiini on hyvä.
5. Juomareppuun vähän vahvempaa mehua niin sillä pääsee maaliin asti!
6. Vesikeli
7. Talvi
8. Ylämäki
9. Sauna
10. Päällä
11. Mennää eteepäi!

Tomi Närvä, Lumi Ski Club 2
1. Loistavasti, rytmit ovat säilyneet hyvin. Nykyään aamu 6:lta töihin herääminen ei tunnu enää niin hankalalta verrattuna esimerkiksi viime kesään. Tekemistä on reservissä piisannut yllin kyllin.
2. Tämänhetken kuntoa voisi kuvailla nousujohteiseksi. Viime aikoina olen päässyt ongelmitta viemään läpi hyviä reenejä, joten uskon kehitystä tapahtuneen.
3. Mielenkiinto seikkailukilpailuja kohtaan! Kauan olen haaveillut pääseväni mukaan, ainoastaan joukkue on uupunut.
4. Matalilla kierroksilla hyrräävä ja vähän kuluttava diesel -kone.
5. Riittävä nestetankkaus ja hiukan suolaa mukaan kramppien estämiseksi. Parhaan lopputuloksen saa, kun aloittaa reilu viikko etukäteen nesteen tankkauksen.
6. Märkä, kuivalla ei happi kulje
7. Kesä
8. Ylämäki
9. Sauna
10. Päällä
11. Näillä mennää!

Marko Viitamäki, Lumi Ski Club 2
1. Intistä muutos reserviin ei oo tuonu muuta ku enemmän aikaa tehdä töitä ja reenata. Unirytmi säilynyt armeijan jäljiltä, mikä edesauttaa asiaan.
2. Tämänhetken juoksukunto on kohtalainen. Viime lauantaina juostiin erittäin hyvältä tuntuva 11km rennon kova lenkki, mutta nyt tämä viikko on alkanut flunssalla, mikä on saanut miettimään viikonlopun kilpailua. Flunssa ei ole juurikaan helpottanut, mutta helposti ei jätetä tulematta!
3. Joka vuosi on ollut tarjoitus osallistua paikallisena multi-sporttiin, mutta ikinä ei ole löytynyt joukkuetta/ innostusta keneltäkään suuremmin.
4. Uintietappi
5. Pidetään tankkaus kunnossa
6. Märkä
7. Kesä
8. Alamäessä iso mies menee lujaa!
9. Sauna!
10. Päällä
11. Nyt töihin-> (klo 0645)

Ensi viikolla luvassa viiltävää analyysiä tai koottuja selityksiä Multi-sportista ja hiukan tulevaa. Älkää siis unohtako käydä katsomassa miten LSC selviytyi viikonlopun kisoissa!
Muistakaa myös käydä tykkäämässä Facebook -sivustamme ellette ole vielä tykänneet!

Treeni-intoa ja aurinkoisia kelejä toivottaen;
Lumi Ski Club 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti